Tästä alkaa kyläseikkailu!

Keuruu on vireä, noin kymmenen tuhannen asukkaan kaupunki läntisessä Keski-Suomessa. Lähes puolet kaupungin asukkaista pitää majaa muualla kuin keskustaajamassa. Reilun 1200 neliökilometrin pinta-alaan mahtuukin maalaiskylä poikineen. Näiden kylien elämää ja elinolosuhteita kehittämään käynnistettiin hanke, jonka nimeksi tuli osuvasti Kotona kylässä.

Tässä blogissa pääset seuraamaan kylien kehittämistyön kurveja. Luvassa on varmasti monenlaista tapahtumaa ja käännettä, ehkä vauhtiakin, mutta toivottavasti ei ainakaan kovin vaarallisia tilanteita... Tartu siis lakistasi kiinni ja suuntaa kanssamme reilun kahden vuoden mittaiseen kyläseikkailuun!


maanantai 18. joulukuuta 2017

Joulurauhaa!


...joulu on jo ovella...

Kesä ja syksy heilahtivat ohi melkein huomaamatta.  Monenlaista asiaa tuli tällä välilläkin kylissä puuhailtua. Kaikki kylät saivat pidettyä nimikkotapahtumansa, oli Green Care -koulutusta, yritysiltaa, tarinaristeilyä, kyläilyretkeä Leivonmäelle, elävää joulukalenteria ja paljon muuta tohinaa - kylien Ihan Omista Jutuista puhumattakaan. 

Hanke sai myös hakemansa kahden kuukauden jatkoajan ensi vuodelle, eli toimintamme jatkuu ensi elokuun loppuun saakka. Tulevalle kevätkaudelle onkin jo suunniteltu vaikka mitä mielenkiintoista: huippuna varmaankin hankkeen, Keulinkin, Vesuri-ryhmän ja maaseutuhallinnon yhteiset kyläkierrokset. Käymme bussiretkueena kerran jokaisella hankekylällä tutustumassa kyläläisten valitsemiin kohteisiin ja teemme näin kyliä ja niiden yrityksiä tutuiksi laajemmallakin skaalalla. Ja mitä muuta mukavaa kevät tuokaan tullessaan - sehän selviää vain pomppaamalla mukaan hankkeen kelkkaan!

Seuraavan kuvakoosteen myötä Kotona kylässä -hankkeen kylätonttu toivottaa kaikille oikein mukavaa joulunaikaa - olkoon se puuhakasta tai levollista itse kunkin toiveiden mukaisesti - sekä tietenkin kaikkea onnekasta vuodelle 2018!



Syyskuussa hanketonttu vieraili Ahvenanmaalla ottamassa oppia paikallisten tuotteiden markkinoinnista

Halloween-teemalla lokakuun lopussa oltiin kylävoimin kamppailemassa pimeyttä vastaan

Kesällä kerran Keuruun Markkinoilla...

Liesjärvellä kahviteltiin ja kohdattiin syyskuussa

Keurusselän tarina -risteily keräsi väkeä Elias Lönnrotin täydeltä - kirjaimellisesti!

Avoimet kylät -päivän yhtenä kohteena oli Karimo. Samalla toimitettiin uudistetun kylätalon Viralliset Avajaiset.

Harjulinnan Perinteelliset Iltamat ilakoitiin jälleen heinäkuussa

Riihon Himmaanmäellä rakennettiin näkötornin kaveriksi vähintäänkin yhtä hulppeaa kotaa

Syksyn kyläretki kohdennettiin Leivonmäelle, jossa tutustuimme oiviin kylä- ja yrityskohteisiin, kuten kuvassa olevaan Röykkälän lammastilaan.









Iloa, valoa ja lämpöä joulun pyhiin!
Uuden vuoden puolella jatkamme jälleen uusin kujein!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti