Tästä alkaa kyläseikkailu!
Keuruu on vireä, noin kymmenen tuhannen asukkaan kaupunki läntisessä Keski-Suomessa. Lähes puolet kaupungin asukkaista pitää majaa muualla kuin keskustaajamassa. Reilun 1200 neliökilometrin pinta-alaan mahtuukin maalaiskylä poikineen. Näiden kylien elämää ja elinolosuhteita kehittämään käynnistettiin hanke, jonka nimeksi tuli osuvasti Kotona kylässä.
Tässä blogissa pääset seuraamaan kylien kehittämistyön kurveja. Luvassa on varmasti monenlaista tapahtumaa ja käännettä, ehkä vauhtiakin, mutta toivottavasti ei ainakaan kovin vaarallisia tilanteita... Tartu siis lakistasi kiinni ja suuntaa kanssamme reilun kahden vuoden mittaiseen kyläseikkailuun!
Viimeisen parin viikon aikana hankeharakka on monien muiden asioiden ohella päässyt pähkäilemään maaseudun yrittäjyyttä useastakin eri näkökulmasta. Vaikka maatilan tyttärenä olen itsekin saanut vahvasti yrittäjähenkiset eväät maailmaan, se kylillä oleva luovuuden, sinnikkyyden ja pärjäämisen halun määrä lyö aina ällikällä!
Maaseudulla on valtava määrä yrittäjyyttä ja yrityksiä. Pelkästään Kotona Kylässä - hankkeen mukana olevissa kuudessa keuruulaisessa kyläkunnassa on nopean laskutoimituksen jälkeen satakunta toimivaa yritystä - eikä tähän lukuun ole vielä laskettu puhtaasti maataloudesta elantonsa saavia tiloja. Kun otetaan mukaan mukaan myös nämä tilat sekä hankkeen "ulkopuolisten" kylien yritykset, luvun saa todennäköisesti kertoa noin kolmella. Mitäpä tähän oikeastaan voisi lisätä? Maalla on aina totuttu "tekemään ite"!
Monet loistavat yritysideat ovat syntyneet "puolivahingossa", kun on etsitty ratkaisuja käsillä oleviin ongelmiin, kehitetty jo olemassa olevia menetelmiä edelleen tai ihan vain mielenkiinnosta kokeiltu uutta juttua, ja huomattu sen vievän mennessään. Yhteinen nimittäjä näille ideoille on se, että ne vastaavat olemassa olevaan tarpeeseen. Niiden alullesaattaja myöskin uskoo vahvasti itseensä ja omaan tekemiseensä.
Jos kerran olemassa olevia ja täydellä liekillä roihuavia yritysideoita on jo noin paljon, niin miten mahdottomasti löytyykään niitä kipinöitä, jotka vielä toistaiseksi odottavat leimahtamistaan? Onneksi nykyään on mahdollista lähteä testaamaan ideoitaan hyvinkin helposti ja kevyesti - ainakin elleivät ne vaadi kovin mittavia investointeja. Ja toisaalta, niihin investointeihinkin on maaseutualueilla mahdollista hakea tukea. Paitsi rahallista, myös sitä yhtä tärkeää immateriaalista apua: neuvontaa, oikeaan suuntaan tuuppimista ja tsemppaamista. Lisäksi hankeharakan ihannemaailmassa yksi tärkeä voimavara olisi yritysten välinen yhteistyö: toimintansa vakiinnuttaneet yritykset toivottaisivat uudet yritykset tervetulleeksi joukkoonsa ja kehittäisivät yhdessä uudenlaisia yhteistoiminnan muotoja ajatuksella 1+1=3. Pystyisimmeköhän tekemään tästä unelmasta totta? Sitä maaseutuasukkien synnynnäistä sitkeyttä hyödyntäen?
Aina kannattaa yrittää!
Tällaisissa mietteissä kohti juhannusta,
Kati
Tien yrittäjyyteen ei nyt välttämättä
tarvitse näyttää juuri tältä, mutta
tokkopa tuosta haittaakaan olisi...
P.S. Keuruun kylillä on yritetty ennenkin! Pikku pala nostalgiaa on tarjolla täällä . Video nimeltä Keuruun kylät 1999 tarjoaa pläjäyksen kylien elämästä juuri ennen millenniumia. Montako yritystä tai tuttua yrittäjää voit kuvavirrasta bongata?
...kotini kylässä onkin uusi? Jos en olekaan ennen asunut tällä kylällä, tai edes koko paikkakunnalla? Miten voisin päästä sisään kylän elämään ja kotoutua osaksi yhteisöä?
Jokainen maaseudun kylille muuttanut uusi asukas on kullanarvoinen asia. Tuskinpa yhdessäkään kylässä katsotaan uusia tulijoita kieroon, päin vastoin. Usein "uudisasukkaat" toivotetaan lahjusten keralla tervetulleiksi, joko henkilökohtaisella audienssilla tai ihan julkisestikin, vaikkapa koko kylän yhteisen tapahtuman yhteydessä. Tämä onkin todella tärkeä asia. Mutta entäpä sen jälkeen? Jääkö uusi tulija tervetuliaiskukkasten kuihduttua tyystin yksin? Kuinka pitkälle lämpimät tervetulotoivotukset kantavat?
Vaikka vastaanotto olisi miten ystävällinen tahansa, voi uudisasukas silti tuntea jäävänsä piirin ulkopuolelle. Omaehtoinen liittyminen kylän yhteiseen toimintaan saattaa olla vuorenkorkuisen kynnyksen takana, sillä vanhat asukkaat näyttävät kaikki tuntevan toisensa (ovat kenties suurin osa sukuakin keskenään...) ja tietävän tehtävänsä. Miten voisimme auttaa uudisasukasta solahtamaan mukaan ja löytämään paikkansa yhteisössämme?
No, muunmuassa tätä asiaa Kotona kylässä -hankkeen on tarkoitus työstää. Yksi vastaus ylläoleviin kysymyksiin voisi olla KYLÄKUMMI. Se kylän "alkuasukas", joka ottaa uuden tulijan siipiensä suojaan. Poikkeaa kysymässä mitä kuuluu ja onko kaikki hyvin. Hakee mukaan kylän tapahtumiin ja esittelee tulokkaan siellä muille kyläläisille, pitää huolta ettei tulokas jää yksin nurkkaan nyhjöttämään. On tavoitettavissa, jos tulokkaalla on kysyttävää vaikkapa lumien aurauksesta tai harrastusmahdollisuuksista. Tarjoaa tarvittaessa naapuriapua esimerkiksi lapsenvahdin roolissa, klapihommissa tai kasvimaan käännössä. Ja saa kenties siinä samalla uuden ystävän!
Jos olisin nyt muuttamassa kylille, haluaisin ehdottomasti oman kyläkummin! Ja kenties, muutaman vuoden asumisen jälkeen voisin ryhtyä itsekin sellaiseksi. Entä sinä?
Tällaisia mietteitä tällä kertaa!
Terveisin Kati, hankeharakka
Tässä Liesjärven kyläläiset lahjomassa uusia asukkaita tervetulleiksi lämpimäisleivän avulla. Maistuis varmaan sullekin?
P.S. Nimikkeistä "uudisasukas" ja "alkuasukas" huolimatta kyläläisiä tai kylille muuttajia ei vahingoitettu tämän tekstin kirjoittamisen ja valokuvan ottamisen aikana. Blogiteksti on fiktiivistä, mutta pohjautuu tositapahtumiin.
