Tästä alkaa kyläseikkailu!

Keuruu on vireä, noin kymmenen tuhannen asukkaan kaupunki läntisessä Keski-Suomessa. Lähes puolet kaupungin asukkaista pitää majaa muualla kuin keskustaajamassa. Reilun 1200 neliökilometrin pinta-alaan mahtuukin maalaiskylä poikineen. Näiden kylien elämää ja elinolosuhteita kehittämään käynnistettiin hanke, jonka nimeksi tuli osuvasti Kotona kylässä.

Tässä blogissa pääset seuraamaan kylien kehittämistyön kurveja. Luvassa on varmasti monenlaista tapahtumaa ja käännettä, ehkä vauhtiakin, mutta toivottavasti ei ainakaan kovin vaarallisia tilanteita... Tartu siis lakistasi kiinni ja suuntaa kanssamme reilun kahden vuoden mittaiseen kyläseikkailuun!


maanantai 18. joulukuuta 2017

Joulurauhaa!


...joulu on jo ovella...

Kesä ja syksy heilahtivat ohi melkein huomaamatta.  Monenlaista asiaa tuli tällä välilläkin kylissä puuhailtua. Kaikki kylät saivat pidettyä nimikkotapahtumansa, oli Green Care -koulutusta, yritysiltaa, tarinaristeilyä, kyläilyretkeä Leivonmäelle, elävää joulukalenteria ja paljon muuta tohinaa - kylien Ihan Omista Jutuista puhumattakaan. 

Hanke sai myös hakemansa kahden kuukauden jatkoajan ensi vuodelle, eli toimintamme jatkuu ensi elokuun loppuun saakka. Tulevalle kevätkaudelle onkin jo suunniteltu vaikka mitä mielenkiintoista: huippuna varmaankin hankkeen, Keulinkin, Vesuri-ryhmän ja maaseutuhallinnon yhteiset kyläkierrokset. Käymme bussiretkueena kerran jokaisella hankekylällä tutustumassa kyläläisten valitsemiin kohteisiin ja teemme näin kyliä ja niiden yrityksiä tutuiksi laajemmallakin skaalalla. Ja mitä muuta mukavaa kevät tuokaan tullessaan - sehän selviää vain pomppaamalla mukaan hankkeen kelkkaan!

Seuraavan kuvakoosteen myötä Kotona kylässä -hankkeen kylätonttu toivottaa kaikille oikein mukavaa joulunaikaa - olkoon se puuhakasta tai levollista itse kunkin toiveiden mukaisesti - sekä tietenkin kaikkea onnekasta vuodelle 2018!



Syyskuussa hanketonttu vieraili Ahvenanmaalla ottamassa oppia paikallisten tuotteiden markkinoinnista

Halloween-teemalla lokakuun lopussa oltiin kylävoimin kamppailemassa pimeyttä vastaan

Kesällä kerran Keuruun Markkinoilla...

Liesjärvellä kahviteltiin ja kohdattiin syyskuussa

Keurusselän tarina -risteily keräsi väkeä Elias Lönnrotin täydeltä - kirjaimellisesti!

Avoimet kylät -päivän yhtenä kohteena oli Karimo. Samalla toimitettiin uudistetun kylätalon Viralliset Avajaiset.

Harjulinnan Perinteelliset Iltamat ilakoitiin jälleen heinäkuussa

Riihon Himmaanmäellä rakennettiin näkötornin kaveriksi vähintäänkin yhtä hulppeaa kotaa

Syksyn kyläretki kohdennettiin Leivonmäelle, jossa tutustuimme oiviin kylä- ja yrityskohteisiin, kuten kuvassa olevaan Röykkälän lammastilaan.









Iloa, valoa ja lämpöä joulun pyhiin!
Uuden vuoden puolella jatkamme jälleen uusin kujein!






maanantai 19. kesäkuuta 2017

Onko hankkeen tiimalasi puoliksi täysi vai puoliksi tyhjä?





Nyt on aika! Nimittäin kylähankkeen puolivälin välitilinpäätöksen. Ja tässäpä sitä sitten tulee!

Vuosi sitten, toukokuun toisena päivänä hankeharakka aloitti työnsä ilon ja pelon sekaisin tuntein.  Edessä olisi reilun kahden vuoden urakka. Työkavereina erilaisten kylien erilaiset kyläläiset erilaisine tavoitteineen ja toiveineen. Työohjeena hankesuunnitelma vuoren kokoisine tavoitteineen kolmella eri tavoitealueella. Huhhuh. On siinä sarkaa työstettäväksi!

Tänään, juhannuksen alla ja vuotta myöhemmin voi ja pitääkin hetkeksi seisahtaa ja tarkastella, mitä on saatu tähän saakka aikaiseksi.

...ehkä sitä on jotain tehtykin...

Kolmesta tulostavoitealueestamme asuminen ja turvallisuus liittyvät hyvin läheisesti toisiinsa. Haluamme tehdä kyliä tunnetuksi ja houkutella sinne uusia asukkaita, mutta myös tehdä kylistä asukkailleen entistä turvallisempia ja viihtyisämpiä asuinalueita. Tähän olemme myös pyrkineet olemalla esillä erilaisissa tapahtumissa, kartoittamalla kylien myytäviä kiinteistöjä ja markkinoimalla niitä, kouluttamalla kyläläisiä turvallisuuteen, järjestämällä kylien nimikkotapahtumia ja pohtimalla turvallisuusasioita saattaen niitä kirjalliseen asuun. Ollaan oltu esillä paikallislehdissä ja välillä vähän laajemmaltikin painetussa mediassa. On tiedotettu kylien tapahtumista verkossa ja paperilla. On tehty yhteistyötä lukuisten eri tahojen kanssa kyläläisten toivomien tapahtumien järjestämiseksi ja näkyvyyden saavuttamiseksi. 

... mutta paljon on vielä tekemätöntäkin!

Jotta kylissä voisi olla asukkaita, siellä tarvitaan myös työtä. Toki huomattava osa kyläläisistä hakee elantonsa kotikylän ulkopuolelta, mutta kylillä on myös valtava määrä yrityksiä. Yritystoiminnan tavoitealueella kylähankkeen tehtävänä on ollut mm. tehdä kylien yrityksiä tunnetuksi, tukea uudenlaisten yritysideoiden syntymistä ja kannustaa yrittäjiä verkostomaiseen toimintaan sekä kouluttautumiseen.  Ja tässäpä sitä haastetta onkin riittänyt!  Yritysten tukijoina toimivat Keuruulla jo mm. Kehittämisyhtiö Keulink Oy ja maatalousyrityksillä maaseutuhallinnon YTA. Kylähankkeen on täytynyt koettaa löytää oma jalansijansa näiden toimijoiden lomassa. Onneksi yhteistyömme on toiminut loistavasti ja olemme saaneetkin asioita aikaiseksi, esim. erilaisten työpajojen merkeissä. Kuitenkin tämä alue on juuri se, jolla hankkeella on eniten petrattavaa jäljellä olevan puoliskon ajaksi. Kysymys kuuluukin miten?  Jos nyt sitten joku yrittäjä sattuu tätä blogia seuraamaan, niin ideoita ja käytännön ehdotuksia otetaan vastaan! 

Asumisen ja turvallisuudenkin saralla työ toki jatkuu. Kesän mittaan vielä puolet kylistä järjestää oman nimikkotapahtumansa ja syksyllä otetaan työn alle kyläsuunnitelmien päivittäminen. Kesällä olemme näkyvillä myös mm. Keuruun markkinoilla, ja eiköhän syksyllä jälleen järjestetä kylien talo- ja tonttipäivätkin ainakin jossain muodossa. Turvallisuuden saralla julkistamme kylien vastatehdyt turvallisuussuunnitelmat ja jatkamme kouluttautumista. Toiveissa on tietenkin myös naapurikyliin tutustuminen retkien muodossa, ja ehkäpä lähdemme vierailulle myös vähän kauemmas! 

Kiitoksia - ja haaste!

 Eipä olisi hankeharakalla ollut paljon tekoa tässä vuoden aikana, elleivät kyläläiset olisi ottaneet minua ilolla ja lämmöllä vastaan! Kiitos siis kaikkien kyläyhdistysten aktiiveille hyvästä yhteistyöstä ja jaksamisesta! Hanke on kuitenkin vain yksi osanen siitä tärkeästä työstä, jota kylienne eteen teette. Tiedättehän, että vaivannäkönne on korvaamatonta!

Ja tästä päästäänkin sujuvasti siihen haastepuoleen...  Kaikille kylille on yhteistä, että noita yllä kehumiani kyläaktiiveja on aika harvalukuinen määrä! Lisäkäsiä kylän asioiden hoitamiseen tarvitaan ihan joka kylässä, joten mitäpä jos juuri Sinä alkaisit kantaa kortesi kekoon! Osallistu vaikka kyläkahvilan tai iltamien järjestämiseen, kylätalon pihansiivoustalkoisiin tai luontoretken suunnitteluun.  Kokeile edes kerran! Tietenkin siinä on se pieni riski, että yhdessä tekeminen saattaakin osoittautua koukuttavan mukavaksi... 


Muutamia kuvahelmiä kuluneelta vuodelta


ETELÄ-KEURUU

Harjulinnan iltamissa heinäkuussa 2016. Keli helli kesäillan juhlijoita!




Talo- ja tonttipäivässä etsittiin uusia asukkaita

Ja turvallisuuspäivässä harjoiteltiin mm. alkusammutusta

















JUKOJÄRVI

Toukokussa 2016 vesisade ei haitannut kyläfestarivieraita


















                                                                       
80-vuotiasta kyläseuraa juhlisti mm. Ami Varjotie


Ja kesäkuussa 2017 pohdittiin Green Care -toimintaa




























KARIMON KYLÄYHDISTYS

Kylätaloa remontoitiin 

Lankalauantain pääsiäiskokkoa polteltiin

Ja avoimia kyliä juhlittiin
















KOILLIS-KEURUU

Herpmanin poikien muistokappelia ihmeteltiin

Johtokunnan kanssa kokoustettiin

Idyllistä koilliskeuruulaista tunnelmaa



















LIESJÄRVI

Uusien asukkaiden tervetulotoivotus

Farmijumppaa!


Tikkaviestin tiimellystä















RIIHO

Riihon joutsenet lähikuvassa

Himmaan huipulla tuulee



Himmaa hetkeksi -tapahtuma
















MUUTA MAINITSEMISEN ARVOISTA

Tammikuussa käytiin nuorten kanssa Duudsonit Activity Parkissa

Hankeharakka pöntössä

Kallioahon tilalla pohdittiin maatilan turvallisuutta

Tammikuussa tarinoitiin
Markkinameininkiä

Syysretkellä reitillä Uurainen - Laukaa - Jämsä

Digimarkkinoinnin taikaa


Talo- ja tonttipäivän tunnelmaa


P.S. Jos kaipaat kesällä tekemistä, lähde kylille! Jokaisella kylällä tapahtuu, ja tapahtumathan ovat avoimia ihan jokaiselle joka paikalle saapuu. Tietoa kylien meiningeistä saat mm. tämän blogin sivuilta... Be there or be square!

torstai 20. huhtikuuta 2017

Kevät toi, kevät toi... Vai veikö se sittenkin?


Nimittäin osallistumisinnon? Alkuvuodesta hankeharakka useine kollegoineen on valitettavasti joutunut törmäämään ei-niin-mukavaan asiaan: väen vähyyteen koskien erinäisiä hankkeen tai muiden tahojen järjestämiä tapahtumia. Useita hienojakin juttuja on viimeksi kuluneiden kuukausien aikana jouduttu perumaan, koska innokkaita osallistujia ei vain ole löytynyt tarpeeksi.

Missä vika? Eikö kysyntä kohtaa tarjontaa? Eikö viesti tavoita vastaanottajia? Hukkuuko hyväkin sanoma mediamassaan? Onko kuitenkin tehty vääriä asioita ja/tai väärään aikaan? Vai onko kaikkea vain liikaa - viestejä, markkinointia, tapahtumia, tempauksia, osallistamista - ja aikaa liian vähän?

Harmittaahan se, kun joutuu perumaan huolella valmistellun tapahtuman, tai siihen suurin odotuksin toteutettuun ilmestyykin vain kourallinen ihmisiä. Harmituksen kohteena eivät niinkään ole ne "hukkaan heitetyt" työtunnit (niistähän mulle maksetaan 😉), vaan ennemminkin ne yhteistyötahot/muutamat osallistujat, jotka ovat uhranneet omaa aikaansa ja työpanostaan asian eteen. Ja sitten tuloksena onkin joko huojuva nolla tai jopa silkkaa miinusta. Se pistää miettimään, saako ensi kerralla enää niitä vähiäkään ihmisiä mukaan.

Jos nyt joku sitten keksii tai jo tietää sellaisen vippaskonstin, jolla saadaan porukka innolla mukaan, niin vihjeitä otetaan vastaan! Uusia kujeita tässä jo suunnitellaan, mutta kun vielä saisi mukaan niitä mukavia ja innokkaita ihmisiä...


Rehellisyyden nimissä on kerrottava, että kyllä niitä tapahtumia on sentään alkuvuonna päästy jokunen pitämäänkin - joskin niihinkin olisi mahtunut mukaan vielä paljon kivoja kavereita...  Seuraavassa lyhyttä ja ytimekästä kuvakollaasia niistä.



Tammikuussa harjoiteltiin tarinallistamista yrityksen markkinoinnissa.

Helmikuussa puolestaan käytiin maatilan turvallisuuspäivässä Haapamäellä



Maaliskuussa ratkottiin Liesjärven kylällä TIKKAVIESTIN mestaruudet.



Hanketoimistokin muutti uusiin tiloihin osoitteeseen Keuruuntie 16. Toimistokoira ei sentään kuulu uuden tilan vakiokalustoon, vaan oli paikalla vain tilapäistyövoiman ominaisuudessa...



Maaliskuussa myös digiteltiin, eli tutustuttiin digimarkkinoinnin välineisiin Sanna Jylängin johdolla.



Ja taas myytiin taloja ja tontteja, tällä kertaa koko Keuruun alueelta. Ostajat vain olivat uupelossa...



Huhtikuussa, tarkalleen ottaen lankalauantaina polteltiin Karimolla pääsiäiskokko! 

Kaikesta huolimatta kylissä on siis elämää! Ja jotta sitä saataisiin sinne vielä lisää, niin ensi kerralla otapa kaveri, naapuri, mummo, kummi tai kaima kainaloon ja tuo mukanasi ihmettelemään - uskallan luvata, että kannattaa!

Kevättä rinnassa,

hankeharakka Kati


P.S. Tätä kirjoittaessa tämäkin kanto on jo todennäköisesti ravistellut lumet päälaeltaan
 ja katsoo virkistynein ilmein kohti kesää. Tehdään mekin niin!